UUTTA VALOA BARCELONASTA

Dynamossa on aloittanut tuotanto-AD:nä Emmi Kaarna. Lahjakas Emmi saapui meille jo aiemmin syksyllä työharjoittelijaksi ja joulukuun loppupuolella hän siirtyi vakikalustoomme. Ennen Dynamoa Emmi vietti seitsemän vuotta Barcelonan auringon alla ahkeasti töitä tehden ja opiskellen. Suomen-tuliaisinaan hänellä olikin kaksi tutkintoa: Escola Superior de Fotografia Grisartista mainos- ja muotikuvaajan sekä ESDA Llotjasta mainosgraafikon tutkinnot.

Tämä tuore dynamo rakastaa vanhoja mustavalkoelokuvia, erityisesti viime vuosisadan vaihteelle ajoittuvaa taidetta sekä matkustamista. Tulevaisuuden haaveissa Emmillä onkin matka maailman ympäri.

 
 

Kallio on hyvä perusta Dynamon 33. joulukirjalle

Dynamon pienen kirjakerhon joulun 2011 teos on Katja Kallion Pallopäävalaat, tarina, jossa edetään takaumien kautta joulunviettoon Teneriffalle.

Pallopäävalaat on 33. kirja Dynamon jo vuodesta 1995 asti jatkuneessa joulu- ja juhannuskirjojen sarjassa. Kirjoista otetaan pieni numeroitu painos, joka jaetaan Dynamon lähipiiriläisille. Kirjailijoiksi on pyydetty dynamolaisten omia kirjallisia suosikkeja, jotka ovat usein kuuluneet koko maan tunnetuimpien ja arvostetuimpien kirjailijoiden joukkoon.

Tänä vuonna kirjan kirjoittanut Katja Kallio tunnetaan parhaiten teoksistaan Kuutamolla ja Sooloilua, joiden molempien pohjalta on tehty myös elokuva. Kallion tuorein romaani on Syntikirja vuodelta 2009.

Lisätietoja ja aikaisemmat Dynamon pienessä suomalaisessa kirjakerhossa ilmestyneet kirjat löydät täältä.



 
 

HSL ja Dynamo shortlistalle Kaiku-kilpailussa

HSL:lle suunniteltu neljän spotin radiomainossarja ”Tarinat” on yltänyt Kaiku-radiomainoskilpailun shortlistalle. Kilpailuun osallistui lähes 150 työtä, joista finaalivaiheeseen ylsi 21.

”Tarinat” taistelee voitosta kategoriassa ”Paikallinen”. Dynamon suunnittelemat ja Miracle Soundin tuottamat spotit perustuvat todellisiin, HSL:n asiakkaiden kertomiin joukkoliikennetarinoihin.

Kaiku-radiomainoskilpailun järjestävät RadioMedia ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL. Kilpailun palkinnot jaetaan 17. tammikuuta RadioGaalassa Musiikkitalossa. Voit käydä kuuntelemassa ”Tarinat” ja muut shortlistalle yltäneet työt täällä.

 
 

Suomalaisen maidon uudet vaatteet

Dynamon uusimmalta ylpeydenaiheelta on vaikea välttyä marraskuusta lähtien. Varsinkaan jos käy edes satunnaisesti ruokakaupassa. Varoituksen sana lienee siis paikallaan: vilkaisu maitohyllylle tulee aiheuttamaan litrakaupalla ihastusta ja hämmästystä.

Puimme Valio maitotölkit uusiin vaatteisiin yhdessä kahdeksan suomalaisen huippumuotoilijan kanssa. Eero Aarnio, Tuomas Erikoinen, Klaus Haapaniemi, Kristiina Lassus, Jenni Reuter, Paola Suhonen, Oiva Toikka ja Tiia Vanhatapio muotoilivat Valion perus- ja luomumaitotölkkeihin oman kunnianosoituksensa suomalaiselle maidolle.



Maitotölkki on aina kuulunut suomalaiseen ruokapöytään. Siksi uskallamme sanoa, että se on arjen designia parhaimmillaan. Ainutlaatuiset designtyöt tulevat ilahduttamaan suomalaisten arkea aina huhtikuun 2012 loppuun asti. Tölkkejä painetaan noin 130 miljoonaa kappaletta.

Ennen marraskuun kauppareissua Valion designmaitotölkkeihin sekä muotoilijoiden maitotarinoihin ja videoihin voi tutustua osoitteessa www.valio.fi/maito. Tammikuussa 2012 avataan myös nettihuutokauppa, jossa myydään muotoilijoiden tekemät uniikkityöt. Huutokaupan tuotto ohjataan lyhentämättömänä SOS-Lapsikylä ry:n toimintaan Suomessa.

Dynamon tiimiin kuuluvat Johanna Piisi, projektijohtaja Leena Hartikainen, AD Jere Saulivaara, copywriter Liisa Paasio, tuotanto-AD Joonas Tauriainen, tuotantosuunnittelija Seija Matikainen sekä arvokkaana vahvistuksena muotoilun asiantuntija, toimittaja Kaj Kalin.

Juokaa maitoa, vaalikaa kauneutta ja arvostakaa arkea!

 
 

Kilpailumenestystä Dynamon asiakkaille

Dynamon asiakkaat ovat edenneet laajalle rintamalla syksyllä järjestettävien mainosalan kilpailujen finaaleihin. Dynamon suunnittelemia töitä on mukana Kultajyvä-, Effie- ja Outdoor Champions -kilpailujen finaalivaiheessa.

Turku taistelee Kultajyvän voitosta

Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku selvitti tiensä Kultajyvä-kisan finaaliin Dynamon suunnittelemalla ”Olet tässä” -julisteella. Julisteessa poseeraa ansiokkaasti kampanjan visuaalinen ydin, oranssi pallo.

Juliste, kuten koko Turku 2011 -kampanjakin, perustuu yksinkertaiseen oivallukseen: koska kulttuuri on niin iso ja monimuotoinen juttu, siitä voi yhtä hyvin viestiä vaikkapa oranssilla pallolla ja mahdollisimman arkisin sanakääntein.

MARK Suomen Markkinointiliitto on järjestänyt Kultajyvä-kilpailun vuodesta 1966 alkaen. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin ja palkita parasta suomalaista printtimainontaa – ilmoituksia ja julisteita. Kultajyvä-kisan tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan torstaina 3.11.2011.

Vepsäläinen mukana Effien kärkikahinoissa


Vepsäläinen eteni markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavan Effie Awards Finland –kilpailun finaaliin Dynamon toteuttamalla ”Parivuoteen ostajalle pari New Yorkin lentoa kaupan päälle”-kampanjalla.

Kampanjassa tiettyjen kalliimman hintaluokan parisänkyjen ostajille annettiin kaupanpäälliseksi Finnair Plus -palkintopisteitä, joilla sai hankittua esimerkiksi kahden hengen edestakaiset lennot New Yorkiin. Kampanja osoittautui äärimmäisen menestyksekkääksi toimenpiteeksi – Vepsäläisen sänkymyynti kasvoi kampanjan aikana noin 50 % vuoden 2010 vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Effie Awards Finland -kilpailun parhaimmisto palkitaan torstaina 27.10.2011.

HSL eteni jatkoon Outdoor Champions -kilpailussa

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) aloitti toimintansa vuonna 2010. Osana uuden organisaation lanseerausta on ollut ulkomainoskampanja, jolla on kommunikoitu HSL:n ”Liikuttaa meitä kaikkia”-lupausta. Kampanja on jatkunut myös kuluvana vuonna, ja se selvisi Outdoor Champions 2011 -kilpailussa jatkoon vajaan 20 muun tammi-helmikuussa julkaistun ulkomainoksen tai -kampanjan kanssa.

Outdoor Champions on ulkomainosalan SM‐kisa, jonka Real‐sarjassa kilpailevat perinteiset ulkomainosratkaisut. Kilpailun Innovative‐sarja on puolestaan tarkoitettu erilaisille erikoisratkaisuille ja ‐toteutuksille. Sarjoissa ovat automaattisesti mukana Suomen ulkomainosliiton jäsenyritysten ulkomainospaikoilla Suomessa julkaistut työt.